Paljonko USAn roadtrip maksaa?

Roadtripistä haaveilevilla pyörii mielessä usein kysymys siitä kuinka paljon matkaa varten pitäisi budjetoida. Vaikka tämä on niin yksilöllinen asia kuin vaan voi olla, ja rahaa saa helpostikin kulumaan huomattavasti enemmän (tai vähemmän?) kuin näihin meidän reissuihin on kulunut, niin keräsin esimerkkejä kolmesta erityyppisestä matkasta, niin pituudeltaan kuin kohteeltaan. Käytän tässä esimerkkeinä samoja reissuja, joita käytin kertoessani reissuauton valinnasta.

Laitan selkeyden vuoksi kaikki maksut kahdelle hengelle yhteensä, koska monet maksut, kuten auton vuokra on jaettu kustannus eikä siis ole yhtään sen vähempää, jos sen ottaisi yksin. Kustannusten loppusummaan lasken myös sen, mitä sama reissu olisi maksanut yksin matkustavalle.

Yksi sellainen kustannus, joka voi muuttua paljonkin koronan jälkeen on lentojen hinnat. Meidän luottohalpalentoyhtiö Norwegian on tällä hetkellä lopettanut Yhdysvaltojen lennot kokonaan, joten saa nähdä päästäänkö samoilla hinnoille enää vai joutuuko budjettia vähän nostamaan.

roadtripbudjetti

10 päivän Floridan ympäriajo

Lennot. Lennettiin välilaskullisesti Miamiin Norwegianilla, jonka välilaskukaupungeissa olisi ehtinyt pyörähtämäänkin. Vietettiin 12h Pariisissa, mutta koska hävinneen laukun härdellissä kului niin paljon aikaa, siitä visiitistä tuli oikeasti vain yö eikä ehditty kaupungille lainkaan. 500€+60€ hotelliyö.

Paperit. Tälle reissulle meidän piti uusia Estat eli matkustusluvat, jotka ovat voimassa kaksi vuotta (kerrallaan saa olla kuitenkin sen 90 päivää) ja maksoivat 24€. Matkavakuutus tuli Norwegianin luottokortin puolesta, kun maksoimme sillä yli 50% reissukustannuksista.

Auto. Vuokrasimme auton Miami Beachiltä 600 eurolla, sen ollessa huomattavasti edullisempaa kuin suoraan kentältä vuokraaminen. Bussirumban opettelun jäljiltä jäi kuitenkin pohdituttamaan oliko se sen arvoista. Nyt bussilinjoja on vähän selkeytetty, joten ehkä homma kävisi helpommin nykyään. Auto oli minivan, eli 7 henkilön auto, ja se toimi myös meidän majoituksena. Otamme vuokra-autoon aina tarjotun lisävakuutuksen, koska mies stressaantuu potentiaalisista kivenjäljistä ikkunassa ja omavastuun poistuminen on tosi hyvä etu.

Bensat. Tällä Floridan kiertomatkalla kävimme Keys saarilla, mutta pohjoisin Florida ja keskiosat jäivät ajamatta. Kilometrejä kertyi yhteensä 1700 km ja bensoihin meni noin 100€.

Ruoka. Syötiin aika paljon pikaruokapaikoissa, pari kertaa ketjuravintolassa. Roadtripillä yleensä syödään yksi lämmin ruoka ja muuten evästellään ruokakaupan antimilla. 150€

Luontoelämykset. Tämä oli sen verran lyhyt reissu, ettei matkaan mahtunut kovin montaa maksullista luontoelämystä, varsinkin kun Florida tarjoilee niin upeita paikkoja ilmaiseksikin. Käytiin kuitenkin matkan varrella melomassa, eli vuokrattiin tandemkajakki, 40€, snorklattiin Keyseillä, 50€, ja vierailtiin (vahingossa) Koreshan kulttikylässä 5€.

Hinta yhteensä: 1529€ (yhdelle hengelle 1157€)

1 kuukausi etelässä

Lennot. Lennettiin Norwegianilla Tukholmasta Miamiin, niin että mentiin laivalla Ruotsiin ja takaisin Ruotsista. Näille lennoille otettiin upgrade-paketit, jolloin hintaan kuului myös ikkunapaikan valinta, ruoka ja ruumaan menevä laukku. Ruoka on kyllä noin pitkällä matkalla melkein pakollinen juttu, mutta toisaalta mies on kyllä jättänyt välillä ottamatta ja matkustanut vain eväillä. Jos mukaan ottaa ruokamaiset eväät niin sittenhän nekin kyllä riittävät, mutta tässä tapauksessa meillä oli iso rinkka mukana eli laukusta olisi yksistään jo pitänyt maksaa lähes saman verran kuin koko paketista. Lennot 700€ + laivamatkat ruokineen 200€.

Paperit. Nyt tarvittiin vain yksi uusi Esta, sillä edelliset olivat vielä voimassa, mutta koska sukunimeni oli vaihtunut tässä välissä, niin jouduin hankkimaan uuden 12 eurolla. Vakuutus tuli taas Norwegianin kortin puolesta.

Auto. Nyt vuokrattiin auto Miamin lentokentältä jo ihan siitä syystä, että saavuimme Miamiin myöhään illalla, jolloin muut vuokraamot olivat jo kiinni. Vuokrattiin taas saman tyyppinen tila-auto, yli tuplaten pidemmälle matkalle, mutta hinta ei tuplaantunut. Usein juuri näin onkin, että pidemmällä matkalla auto halpistuu ja tällä kertaa maksettiin kuukaudesta 900€.

Bensat. Ajaminen aloitettiin Miamista, kuljettiin itärannikkoa pitkin Etelä-Carolinaan asti, josta käännyttiin Tennesseetä kohti. Sieltä jatkettiin takaisin etelään New Orleansiin ja siitä etelärannikkoa pitkin takaisin Miamiin. Matkaa tuli tehtyä 4400 km edestä ja bensoihin meni 300€.

Ruoka. Tällä reissulla tuli syötyä useammin ketjuravintoloissa sekä ruokakaupan delitiskin antimia. Myös pikaruokapaikat näkyvät viikoittaisessa budjetissa. 500€

Luontoelämykset. Vaikka aikaa tuli vietettyä aika paljon luonnossa, se ehkä painottui enemmän maksuttomiin metsä- ja vesiputouskohteisiin, koska reitillä näkyy vain neljä maksullista puistoa ja näistä yksi on sisällissodan taistelualue, Vicksburg (20€). Kolme muuta olivat Huntington Island (16€) ja Washington Oaks Gardens (5€) ja Falling Waters (5€). Näiden lisäksi vuokrattiin myös yksi kajakki (20€) Ichetuckneessa.

Kulut yhteensä: 2678€ (yhdelle hengelle 2020€)

2 kuukautta lännessä

Lennot. Lensimme Euroopasta Chicagoon (800€) ja sieltä vielä jatkolennoilla Denveriin (200€) ystäviemme luokse.

Paperit. Hankittiin molemmille Estat (24€) ja matkavakuutus (54€).

Auto. Tälle reissulle ostimme oman auton, ja jotain ostoprosessista kertoo se, että tämän jälkeen auto on aina vuokrattu. Tila-auto ostettiin 1588 eurolla, mutta autoa jouduttiin korjaamaan kesken matkan 700 eurolla. Auton vakuutuksen hinnaksi tuli 95€. Ajatuksena oli tietysti saada osa rahasta takaisin auton myynnillä, mutta emme ehtineet saada autoa kaupaksi ennen lähtöä, joten se jäi seisomaan kavereiden parkkikselle, josta se sitten joku päivä oli hinattu pois.

Bensat. Ajaminen alkoi Coloradosta Arizonan läpi Las Vegasiin ja siitä Kaliforniaan, jossa kuljimme rannikkoa pitkin aina Seattleen asti. Seattlesta Yellowstonen kautta Etelä-Dakotaan ja siitä takaisin Coloradoon. Kilometrejä tuli 5400 ja bensaan kului 400€.

Ruoka. Tuntuu että tämä reissu vedettiin drive-in ja pensasmustikoiden voimalla. Ikä näkyy reissuruokavalinnoissa aika selkeästi; tästä matkasta on aika pitkä aika. 500€

Luontoelämykset. Tähän reittiin saisi valikoitua valtavan määrän upeita maksullisia puistoja. Nykyään melkein suosittelen ottamaan kansallispuistojen vuosikortin ($80), jos meinaa käydä monessa paikkaa. Meidän reitille valikoitui Grand Canyon (30€), Mesa Verde (20€), Great Sand Dunes (20€) ja Yellowstone (30€). Lisäksi käytiin Mount Rushmorella, joka muuten on ilmainen, mutta parkki maksaa 10€.

Hinta yhteensä: 4471€ (yhdelle hengelle 3682€)

roadtrip hinta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *