Siirry suoraan sisältöön

Matkustaminen lasten kanssa

Kun aloimme matkustamaan Yhdysvalloissa, olimme vain kaksin. Nyt samoilla renkailla kulkee kaksi lisää. Vaikka suuria muutoksia emme ole roadtrippaamiseen tehneet, pitkät ja tiuhat pysähdykset automatkoihin ja sitä myöten hitaampi kulkeminen on tullut tutuksi. Matkassa ollaan joko tarpeeksi isolla kulkuvälineellä, jotta kaikki mahtuu nukkumaan tai yöpymiset hoidetaan hotellien puolella. Mitä sitten pakata lapselle matkalle mukaan? Pakkaamme hyvin minimalisesti muutenkin, joten kesäisin liikumme hyvin pienellä lasten tavaramäärällä, vaatteita kun pääsee pesemään pesulassa matkan varrellakin.

Lasten kanssa kannattaa mietti myös reittikohteita vähän tarkemmin. Museopäivät ja shoppailut ollaan skipattu ihan suosiolla taaperon kanssa, tai tekemisiä on jaettu niin että molemmat aikuiset pääsevät tekemään omia juttujaan itsekseen. Monissa isoissa kaupungeissa on paljon lapsillekin sopivaa aktiviteettia, jotka osoittautuvat kivoiksi jutuiksi myös kaupunkiin tutustuvalle aikuiselle. Luontokohteet ovat poikkeuksetta olleet hyvin toimiva juttu lapsen kanssa. Grand Canyonille suuntaavaan vain kannattaa pitää tiukasti kiinni, koska reunoja ei ole suoja-aidattu juurikaan.

Lentäminen lasten kanssa
Pakkauslista: Reissussa vauvan kanssa