Top
Coloradon tie kulkee punaisten kallioden vieressä.

Coloradon eteläosat osuvat monen reitille, tai ainakin lähimaastoon, kun ajetaan Yhdysvaltojen läpiajoa. Colorado on mainio paikka nähdä Yhdysvaltojen luonnon monimuotoisuus ihan parin päivän ajomatkan aikana. Osavaltioin pohjoisemmissa osissa sijaitsee Rocky Mountains-vuoristo, eli Kalliovuoret, jotka taas muuttuvat etelässä punaisemmiksi kallioiksi, ja vuorten ja kuivan maaston lomassa on löytyy aavikkopuskia ja dyynimuodostelmia.

Garden of the Gods

Upean punaisena hohkaavat kalliot reunustavat tietä jo varsinaiselle kohteelle johtavalla reitillä. Vaikka itse olimme paikalla keskipäivän aikaan, voin kuvitella että auringonlasku ja -nousu vain komistavat näkymää. Kivimuodostelmista voi kävelyn aikana bongailla kestosuosikkeja, kuten pussaavat kamelit ja tasapainoileva kivi. Kävely tapahtuu helpolla kohtuullisen tasaisessa maastossa kallioiden lomassa, joten ihan siitäkin syystä tämä paikka sopii pikaisempaan käyntiin.

Garden of the Gods on merkattu luontorekistereihin nimellä National Natural Landmark, eli se ei ole varsinainen luonnonpuisto vaan maamerkki. Tästä syystä paikkaan ei ole sisäänpääsymaksua, vaikkakin lahjoituksia saa jättää portille.

Kun lähdimme täältä ajamaan etelämmäs, vastaamme tuli noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen toinen mahdollisuus nähdä jotain uniikkia.

Great Sand Dunes National Park

Tämä erikoisuus sijaitsee aika lähellä jo New Mexicoa, joten lähestytään kuivempia alueita, mutta silti valkoisen aavikkohiekan näkeminen keskellä tavallisen oloista vuoristoa pääsi yllättämään. Puisto oli sulkemassa tunnin kuluttua, joten pääsimme vierailemaan dyynien huipulla aivan yksin ja auringon laskussa.

Great Sandin ihmeellisyys ei ole vain upeat hienohiekkaiset dyynit, vaan se miten nämä dyynit sijaitsevat paikassa, jonne ne eivät näytä kuuluvan. Pohjois-Amerikan korkeimmat dyynit ovat siellä missä ovat, koska erinäiset luonnonilmiöt ovat kantaneet hiekkaa alas 100 kilometrin päästä San Juan vuorilta ja siitä tuulet kantaneet tähän laaksoon. Vastakkaiset tuulet pitävät huolen siitä, ettei hiekka enää lähde karkuun muualle vaan kasautuu läjiksi, dyyneiksi.

Dyyneillä voisi myös pulkkailla ja lasketella, coloradolaisten vastaus kuumille kesille, talvella nautittavien upeiden vuoristolaskettelujen sijaan. Mutta itse nautin tästä paikasta kaikista eniten sen hiljaisuudessa ja tuulen vireessä. Tuulesta puheen ollen, tuuli viihtyy dyyneillä, joka tarkoittaa että hienon hienoa hiekkaa päätyy kaikkialle ja ennen autoon hyppäämistä kannattaakin pudistella vaatteet ja tyhjentää kengät perusteellisesti. Tai itse asiassa, suosittelen jättämään kengät autoon jo alkujaan; mikään ei voita silkkistä hiekkaa paljaiden jalkojen alla.

Itse leiriydyimme yöksi puiston lähelle, tien varteen, mutta aamulla kuulimme puistonvartijalta, ettei paikkaan saa pysähtyä yöksi, joten tätä kohtaa en voi suositella. Sen sijaan lähistöltä löytyvää Zapata ranchiä suosittelen kokeilemaan, jos haluat nähdä, mitä nykyajan cowboy-meininki on tai ihan vain päästä ratsastamaan näissä upeissa maisemissa. Toki leirintäalueita ja tyhjiä tien pätkiä löytyy alueelta paljon, joten vähän kauempana porteista voi hyvinkin olla sopiva paikka autossa leiriytymiseen.



Kun ensimmäisen kerran lähdin tien päälle kymmenen vuotta sitten, ei sen jälkeen näiltä teiltä olekaan malttanut pysyä kovinkaan kauan pois. Ja nyt, autan teitä saamaan Yhdysvaltojen reissustanne maksimaalisen huvin.

kirjoita kommentti