Top
amerikkalainen jalkapallo

Amerikkalainen jalkapallo on Yhdysvaltojen kuningaslaji. Tästä artikkelista saat pelin hengestä ja sääntöjen alkeista kiinni. Alussa homma on aikalailla pelkkää ”Mitä nyt oikein tapahtuu?”-kysymystä, mutta se onkin ihan ok, koska kaikki muutkin on aina välillä ihmeissään. Sääntöjä on niin valtava määrä, että harvinaisempia sääntöjä selitetään kesken pelin tuomaripäätösten yhteydessä.

Amerikkalainen jalkapallo on nimenomaan strategiapeli, jossa peliä pelataan vuoro kerrallaan, jokaisen vuoron välissä miettien siirtoja tarkkaan. Eli pelissä on paljon seisoskelua ja odottelua, paljon mainostaukoja. Jos ajatellaan että varsinaista peliaikaa on 60 minuuttia, niin pelit kestävät oikeasti sen kolmisen tuntia, koska kello pysäytetään aina mietintätaukojen ja vaihtojen ajaksi, ja puolessa välissä pidetään puoliaika, jolloin saa käydä täydentämässä hotdog-varastot. Tai oikeastaan niitä, ja muita herkkuja, myydään peli aikana myös katsomoissa, joten välttämättä ei tarvitse edes lähteä penkiltään.

Amerikkalaisen jalkapallon säännöt simppelisti

Vuorot jaetaan hyökkäys- ja puolustusvuoroihin. Pelin ajatuksena on saada pallo kuljetettua vastustajan päätyyn, ja homma hoidetaan yleensä heittämällä palloa ja juoksemalla pallon kanssa. Toinen joukkue on tällöin puolustuksessa. Joukkueilla on omat äijät puolustusta varten ja sitten hyökkäysvuoroa varten omansa. Eli nyt kun hyökkääjät yrittävät saada pallon toiseen reunaan ja onnistuvat, tai epäonnistuvat siinä, vaihdetaan puolustajat kehiin ja toinen joukkue saa puolestaan hyökätä.

Hyökkäysvuoro aloitetaan aina samalta aloitusviivalta, paitsi pelin alussa ja puoliajan jälkeen, jolloin tehdään ylimääräinen potku ja aloituspaikan määritys. Siitä on sitten tarkoitus edetä vähintään 10 jaardia (n. 9 m) kerrallaan kohti vastapuolen viimeistä viivaa. Tätä tehdään blokkaamalla vastapelaajia, samalla kun pari valittua kaveria, muun muassa se kuuluisa quarterback, yrittää heittämällä ja juoksemalla saada pallon lähemmäs päätyä. Aina kun pallollinen hyökkääjä taklataan, pelaajat menevät aloitusasetelmaan sen jaardiviivan kohdalle missä taklaus tapahtui. Hyökkäysjoukkue saa hyökätä 4 kertaa. Kun pelaaja sitten pääsee viimeisen viivan yli, se on touchdown, eli pisteitä ropisee ja hyökkäysvuoro päättyy. Ensin kuitenkin saa yrittää tehdä lisäpisteitä potkaisemalla pallo kaksipiikkisen haarukan väliin. Myös hyökkäyksen epäonnistuessa, viimeinen hyökkäysvuoro usein käytetään potkuun, jotta saadaan edes vähän pisteitä.

Amerikkalaisen jalkapallon tasot

Amerikkalaisen jalkapallon viikko jakautuu kolmeen tapahtumaan. Perjantaina pelataan lukion, high school, jalkapallo-ottelu. Jo tässä vaiheessa yleisöä on ihan hyvästi, vähän riippuen joukkueen tasosta. Hyvät joukkueet vetää katsomot täyteen perheenjäseniä ja koulun oppilaita. Jos pikkukaupungissa ei ole isompaa joukkuetta, lukion joukkue on se, jota kaupunkilaiset käyvät fanittamassa joka viikkoa, sillä joukkue on se joka yhdistää kaupunkilaiset, kaupungin maskotti.

Sama sitten taas seuraavan tason, yliopistojoukkueiden, kanssa. Vaikkakaan yliopistojoukkueet eivät yleensä sijaitse kovin pienissä kaupungeissa, yliopiston peleihin virtaa kaikki kaupunkilaiset ja lauantain pelistä on tehty ihan oma rituaalinsa. Lauantaiaamupäivästä, ennen pelin alkua, stadiumin lähettyvillä erityisesti yliopiston oppilaat järjestävät tailgate partyja, eli grillijuhlia. Yliopiston peleihin kuuluu olennaisena osana koulun soittokunta, joka esittää puoliajalla näyttävän spektaakkelin.

Ammattilaistasolla, NFL-peleissä, onkin enemmän ammattimaisen urheilutapahtuman tunnelma. Sunnuntaina paikalle virtaa porukoita, joilla on kausiliput ja nämä tyypit tailgeittaavat oikein kunnolla; paikalle hilataan pro-grillit ja bbq savustimet, verrattuna yliopistojen nuorten pallogrillitunnelmaan. NFL-pelit ovat monille sunnuntaipäivän rentoutumishetki.

Voit valita omat suosikkisi vaikka jokaiselta tasolta. Usein ihmisillä on henkilökohtainen yhteys joukkueesseen, alemmilla tasoilla se yleensä se joukkue, jonka koulussa on käynyt ja NFL:ssä taas asuinpaikan mukaan. Itse olen tykännyt yliopistojen jalkapallosta eniten juuri siihen ladatun tunnelman vuoksi. Ja se soittokunta on ihan parasta.

Kuka pelaa ketä vastaan?

Liigoja on sitten vaikka muille jakaa. Tärkeimpiä ovat ammattilaisliiga NFL, jonka tuloksia voi seurata täällä, ja yliopistojen konferenssit, jonka sijoitukset puolestaan täällä. NFL:n kausi huipentuu siihen kuuluisaan Super Bowl tapahtumaan. Yliopistoja puolestaan on niin paljon, että ne on jaettu yhteentoista konferenssiin, joista viisi, The Power Five, on niitä seuratuimpia, koska niiden sisällä pelaa parhaimmat joukkueet. Näitä on esimerkiksi Alabama, Oklahoma, Ohio State ja Clemson. Joukkueet pelaa lähinnä omien konferenssien sisällä, mutta sitten välillä hyppäävät pelaamaan muiden konferenssien joukkueiden kanssa.

Naisten liigat ovat suurelle yleisölle täysin tuntemattomia, ja jos googlettaa women american football, saa tuloksiin lähinnä entisen Lingerie Leaguen (sittemmin pariin kertaan uudelleen brändätty) kuvia. Liigan pointtina oli, että pelaajat pelaavat bikineissä. Ei siitä sen enempää. Positiivisena kehityksenä voidaan kuitenkin mainita, että 2021 yliopistojoukkue Vanderbilt otti ensimmäisenä naispelaajan pääjoukkueeseensa.

Kritiikki

Yliopistoissa pelaajat ovat julkkiksia, jotka saavat eritysvapauksia ja -kohtelua. Tämä on tullut ilmi esimerkiksi pelaajien tekemien rikosten peittelynä. Tähän voi tutustua esimerkiksi tämän artikkelin kautta.

Toisena ongelmana on nähty pelaajien oma terveys. Pelaajien suojavarusteet kehittyvät koko ajan, mutta näiden valtavien järkälepelaajien rynniessä päälle ei siitä tule aina kaunista jälkeä. Suurimpana kritiikkinä on pelaajien aivotärähdysten määrä ja niiden aiheuttamat väkivaltaiset jälkiseuraamukset. Näin erityisesti entisten pelaajien kohdalla, jotka pelasivat astetta huonommilla varusteilla. Vinkkinä, Netflixissä on Concussion niminen elokuva, joka perustuu tämän ongelman tutkimiseen.

Amerikkalainen jalkapallo ja yleisö

Kun ensimmäisen kerran lähdin tien päälle kymmenen vuotta sitten, ei sen jälkeen näiltä teiltä olekaan malttanut pysyä kovinkaan kauan pois. Ja nyt, autan teitä saamaan Yhdysvaltojen reissustanne maksimaalisen huvin.

kirjoita kommentti