Top
Golden Gate

Kaliforniassa on niin paljon nähtävää, että siellä voisi viettää helposti vuoden vain rauhassa kierrellen paikkoja. Me saimme kulumaan kuukauden vain rannikon roadtrippiin, kun pysähtelimme jokaisella näköalapaikalla ja vietimme useassa kaupungissa muutaman päivän. Jos kuitenkin haluaa nähdä mahdollisimman monipuolisesti lyhyessä ajassa, kannattaa reissua vähän aikatauluttaa ja reitti laskelmoida jo valmiiksi. Minne siis mennä jos Kalifornian reissulle on antaa 7, 14 tai 21 päivää?

kalifornian kartta

7 päivää Kaliforniassa

7 päivää on pikapyrähdys, jota en välttämättä suosittele lainkaan ihan jo sen takia että jetlagi vie ison osan ensimmäisten päivien nautinnosta. Jos nyt kuitenkin 7 päivää on se, mitä meillä on, niin katsotaanpa mitä silloin kannattaisi tehdä.

Yleensä Kaliforniaan lentäessä laskeutuu joko Los Angelesiin tai San Franciscoon. Suurin osa viikosta kannattaa viettää siinä kaupungissa, josta lennot kulkevat. Sen lisäksi voi ottaa pariksi päiväksi auton alle ja suunnata kaupungin ympärillä sijaitseviin luontokohteisiin. Toisaalta varsinkin Los Angelesissa auto voi olla hyödyllinen koko viikon, sillä käveleminen paikasta toiseen on aika mahdotonta eikä julkinen liikennekään ole parhaimmasta päästä.

San Fransicossa hyviä paikkoja viettää viikkoa ovat esimerkiksi Golden Gate, satama-alue, serpentiinitiet, Chinatown, Alcatraz ja San Franciscon kuuluisa ratikka.

Los Angelesissa taas pyöritään Universal Studiolla, Hollywood-kyltillä, Beverly Hillsissä, Hollywood Bulevardilla, Venice Beachillä ja Santa Monicassa. Niin kuin tästä huomaa, suurin osa Losin nähtävyyksistä on Downtowin ulkopuolella, koska keskustalla on aika huono maine. Kuitenkin sinnekin (todella) pikkuhiljaa alkaa nousemaan suosittuja ravintoloita ja kulttuuritapahtumia.

Kaupunkien ulkopuolella suosittelen ajamaan rannikkoa pitkin ykköstietä, ja mahdollisesti pätkän Big Surissa. Toinen vaihtoehto on ajaa sisämaahan päin ja San Fransicosta suunnata Yosemiteen, ja Los Angelesista Joshua Tree kansallispuistoon.

14 päivää Kaliforniassa

14 päivässä on jo ainekset kunnon roadtrippiin. Aloitetaan reissu samoin kuin viikon matka, eli siitä kaupungista jonne lento laskeutuu. Jos lentokenttäsi on Los Angelesissa, sopii kahteen viikkoon kaksi eri vaihtoehtoa. Voit tehdä Etelä-Kalifornian kierroksen, johon Losin lisäksi liitetään San Diego ja Joshua Tree, ja jos ehtii, niin venyttää reittiä vielä Death Valleyn puolelle.

Big Sur silta

Toinen vaihtoehto on ajella rannikkoa pitkin ja siitä sisämaahan. Tämä reitti sopii siis myös, jos laskeudut San Franciscoon. Tarkoituksena on aloittaa oman kaupungin tutkimisella ja siitä jatkaa rannikkoa pitkin joko San Franiin tai Losiin, riippuen kummasta lähtee liikkeelle. Rannikon jälkeen käännytään sisämaahan, jossa odottavat Yosemite, Death Valley ja Joshua Tree. Ajatuksena tässä on että, valitset sisämaan matkakohteista 2. Reitin voi tietysti kääntää myös niin että ensin ajellaan sisämaahan ja sitä kautta rannikolle.

21 päivää Kaliforniassa

Kolme viikkoa Kaliforniassa antaa mahdollisuuden nähdä osavaltiota monipuolisesti ja rauhassa tutkiskellen. Ei sillä etteikö jotain jäisi vieläkin näkemättä, mutta upea roadtrip on luvassa, jos pystyt kolme viikkoa irrottamaan reissua varten. Sanoisin että tämä reissu on hyvin saman tyyppinen kuin kahden viikon reissu, mutta pääset ottamaan rennommin ja näkemään kaikki nuo kolme erityistä luontokohdetta.

Toinen vaihtoehto on ajaa rannikon ykköstie päästä päähän, jolloin mukaan mahtuu myös San Diego ja jättipuiden Redwood kansallispuisto. Joshua Tree on sen verran lähellä Los Angelesia, että sen voi tähänkin reittiin lisätä kiertotienä. Jos ei aivan loppuun asti rannikkoa aja niin Redwoodin voi vaihtaa Yosemiteen.

Joshua tree kansallispuisto

Kun ensimmäisen kerran lähdin tien päälle kymmenen vuotta sitten, ei sen jälkeen näiltä teiltä olekaan malttanut pysyä kovinkaan kauan pois. Ja nyt, autan teitä saamaan Yhdysvaltojen reissustanne maksimaalisen huvin.

kirjoita kommentti